Aalto-yliopiston Marsio-studiot – kuinka suunnittelimme yhden Suomen kehittyneimmistä studiokampuksista

Jokainen menestystarina alkaa suunnitelmasta. Kolmekymmentä vuotta media-alalla on opettanut meille sen.

Eikä kyse ole mistään täysin yksinkertaisesta tehtävästä. Suunnittelu ei ole vain viivojen piirtämisestä pohjapiirustukseen, vaan se on monimutkainen prosessi, joka määrittää askelkuviot koko projektille.

Olli Aromaa, Head of Media Technology Solutions, käy tässä tekstissä läpi, miten miten Media Tailor suunnitteli Aalto-yliopiston Marsio-studiot alusta alkaen.

Tiimimme rakensi hybridiratkaisun, joka yhdistää 12G-SDI:n ja NDI:n ja luo kokonaisuuden, joka on samaan aikaan valmis tulevaisuudelle mutta myös käyttäjäystävällinen. Nyt jo täydessä tuotantokäytössä olevan studion suunnittelu vaati tasapainoilua kunnianhimoisten teknisten tavoitteiden ja tosielämän rajoitteiden, kuten budjetin, käytettävyyden ja pitkän aikavälin ylläpidettävyyden välillä.

Projektin käynnistys

Kaikki alkoi, kun Aalto-yliopisto valitsi Media Tailorin Aalto Marsio Studios -projektin ensisijaiseksi suunnittelijaksi. Tuolloin projekti koostui kahdesta erillisestä kampuksesta, jotka tunnettiin projektinimillään: OTK2L (myöhemmin Marsio) ja OTK5L. Ensimmäinen mainittu oli live- ja lineaarisignaaleihin suuntautunut kampus (nykyinen Marsio-kampus). Toinen (tällä hetkellä toteuttamatta) oli suunniteltu suureksi elokuviin keskittyväksi jälkituotantolaitokseksi.

Projekti käynnistyi tapaamisilla maaliskuussa 2022. Meille toimitettiin suuri määrä esisuunnittelumateriaalia, johon kuului kaapelointisuunnitelmia, arkkitehtonisia layout-piirustuksia ja mikä tärkeintä, ohjaava visio yliopistokampuksen suunnittelemiseksi, joka mahdollistaisi monitieteisen tutkimuksen sekä taiteen ja opetuksen huipputeknologian avulla.

Teknologiavaatimukset olivat laajat ja kattoivat laajasti järjestelmiä ja laitteita. Ratkaisu sisältää täysimittaisen broadcast-PCR:n (production control room) ja CAR:n (central apparatus room), useita suuria studiotiloja, lukuisia pienempiä projektistudioita, audiolabeja, jälkituotantostudioita ja jopa täyden Dolby Atmos -elokuvateatterin (tarkoitettu myös e-urheilutapahtumiin muiden käyttötarkoitusten ohella).

Projekti sisälsi paljon enemmän kuin pelkästään erilaisiin laitteistoihin tutustumista tai kiiltävien markkinointiesitteiden lukemista. Otimme aktiivisesti yhteyttä toimittajiin, järjestimme tapaamisia ja organisoimme proof-of-concept-sessioita testataksemme, voisiko teknologia täyttää Aalto-yliopiston tulevan kampuksen vaatimukset.

Sen lisäksi, että valitsimme sopivat laitteet ja teimme yhteistyötä työnkulkusuunnittelussa, tuotimme kattavat järjestelmäkaaviot ja CAD-suunnitelmat kaikelle sähkö-, verkko- ja kuitukaapeloinnille molemmilla kampuksilla. Nämä materiaalit toimivat teknisenä perustana tuleville urakoitsijoille.

Projekti vaati kieltämättä varsin paljon kartoitustyötä!

Suunnittelun suunnittelu

Tutustuttuamme konseptiin ja tavoitteisiin oli aika tehdä päätöksiä lähestymistavastamme infraan. Täysin rajattomasti ratkaisua ei voinut suunnitella, sillä budjettia oli valvottava tarkasti, eivätkä kampukset olleet niin sanottuja 24/7-laitoksia.

Yksi keskeinen haaste oli yliopiston vaatimus 4K-formaatista. Järjestelmässä, joka mahdollisesti kuljettaa satoja 4K-signaaleja, kaistanleveys tulee nopeasti vastaan. Koko ratkaisun toteuttaminen ST 2110:llä olisi ollut vaativaa sekä verkkokapasiteetin että budjetin kannalta, sillä se vaatisi oman, erittäin laajan mediaverkon. Ja tässä tapauksessa jälkituotannon työnkulut ja niihin liittyvät tiedostonsiirrot oli otettava huomioon.

Tämä kavensi päävaihtoehdot NDI:hin ja 12G-SDI:hin. Mutta kumpaan suuntaan meidän sitten pitäisi kallistua? Basebandia pidetään perinteisesti ”turvallisena” valintana, mutta NDI tarjoaa useita modernien IP-työnkulkujen etuja: lisätietojen upottaminen PTZ-kameroille, joustava reititys verkon kautta ja pienempi tarve keskusreitittimelle. Konversiot baseband-laitteille tehtäisiin reunalla ja keskitettyä matriisia ei tarvittaisi. Tämä todellakin vaikutti tutkimisen arvoiselta.

Loppukäyttäjät eivät olisi teknisiä insinöörejä, vaan lehtoreita ja opiskelijoita, jotka ovat usein vain väliaikaiskäyttäjiä. Samaan aikaan kampuksen asiantuntijat tarvitsisivat pääsyn kehittyneempiin työnkulkuihin, jotka on piilotettu yksinkertaisten ja intuitiivisten käyttöliittymien alle.

Toimittajapohdintaa

Otimme yhteyttä kaikkiin asian osalta oleellisiin toimittajiin, konsultoimme heitä teknisistä tarpeista, pyysimme demolaitteita, järjestimme heidän asiantuntijoidensa vierailuja Suomeen demoihin ja POC:eihin. Suoritimme myös omia POC-kierroksia ja aikataulutimme intensiivisen tapaamisten sarjan IBC2022-messuilla Amsterdamissa. Tämän prosessin päätteeksi meillä oli luottavainen olo siitä, että meillä oli vankka joukko laitteita ja ratkaisuja, joihin perustaa päätöksemme.

Jotkut valinnat olivat ilmeisempiä kuin toiset. Tiettyjen valmistajien kanssa meillä oli jo aikaisempaa kokemusta ja pystyimme suosittelemaan heitä asiakkaalle. Muissa tapauksissa valintaan vaikutti Aallon olemassa oleva kokemus tiettyjen laitteiden kanssa. Tämä tarkoitti käytännössä laitteita, joihin he olivat jo investoineet ja joista heidän asiantuntijoillaan oli vahva ymmärrys. Ydinteknologioiden kokonainen uudistaminen ei ollut tarpeellista eikä käytännöllistä.

Ja tietysti jossain vaiheessa haku oli lopetettava, sillä myös virallisen tarjouskilpailun oli alettava.

Kohti päämäärää

Alkusuunnittelun jälkeen otimme askeleen taaksepäin ja arvioimme kokokonaisuutta niin sanotusti korkeamman tason näkökulmasta. Keskeinen kysymys oli, pitäisikö fasiliteettien omaksua verkkopohjainen NDI vai seurata perinteisempää baseband-suuntautunutta lähestymistapaa.

Tunnistimme useita haasteita täysin NDI-pohjaisessa infrastruktuurissa. Fasiliteetit tarvitsisivat useita grafiikkatyöasemia, jotka tuottavat laajakaistaisia 4K NDI -virtoja, joista jokainen vaatisi tehokkaita NIC:tä ja kuluttaisi useita satoja megatavuja sekunnissa. Nämä virrat olisi jaettava moniin kohteisiin. Ei myöskään ollut broadcast-ohjainta, joka voisi toimia keskeisenä NDI-reitittimenä. Valmistajien olisi kehitettävä tällainen ominaisuus. Laitteiston osalta tarvittaisiin myös suuri määrä NDI-SDI/HDMI-muuntimia, sillä tuolloin ei ollut vielä luotettavia ja kustannustehokkaita korkean kanavamäärän bridgejä.

Satojen NDI-virtojen verkon hallinta käytännössä on edelleen harvinaista, ja Aallolta puuttui aluksi oma henkilöstö ylläpitämään tällaista ympäristöä. Koska Aalto käytti tuolloin NDI POC Hybrid Stage -järjestelmää oppimiskeskuksessaan, oli käytettävissä käytännön kokemuksia näistä suurempien NDI-ympäristöjen haasteista, joita voitiin hyödyntää suunnittelussa ja päätöksenteossa.

Kun otimme kaiken tämän huomioon, teimme kurssinmuutoksen. “Alus” käännettiin kohti single-link 12G-SDI:tä, jota pidettiin turvallisempana vaihtoehtona.

Tämä tarkoitti 12G-reitittimen valintaa ja kaikkien lähtevien videosignaalien muuntamista single-mode-kuiduiksi kantaman laajentamiseksi. 12G-SDI:n käyttäminen olisi vaatinut melko kalliiden ja paksumpien kaapeleiden vetämisen sähköisessä muodossa. Joka tapauksessa suuri määrä moniydinkuitukaapelointia asennettaisiin ympäri suurta kampusta ja sähkömuotoa käytettäisiin pääasiassa CAR:n tai muuntamisen jälkeen muiden huoneiden sisällä. Single-link 12G-SDI on hyvin todistettu muoto, johon voimme luottaa.

Sen sijaan, että käyttäisimme suuria nippuja yksittäisiä kuitusäikeitä tai MPO-tyylistä kaapelointia, valitsimme kuidun multipleksoinnin. Se mahdollistaa, että yksittäinen kuitupari  yhdistää useita laitetyyppejä – ei vain videota. Esimerkiksi yksi 300 m² tapahtumatila vaati mobiilituotantopöytiä, jotka oli varustettu KVM:llä, intercomilla, videomonitoreilla, PTZ-ohjaimilla, kytkentäpaneeleilla ja äänikonsoleilla.

Kaiken kaikkiaan NDI:llä olisi silti tärkeä rooli kokonaisuudessa yhtenä sen ydinteknologioista. Kaikki kampuksen kolmannen kerroksen studiot toimisivat NDI:llä, sillä Aallolla oli sopivat TriCaster-laitteet käytettävissä.

Loppuajatuksia

Suunnitteluprojekti oli pitkä prosessi, jossa teimme varsin yksityiskohtaisen suunnitelman kahdesta kampuksesta, joista yksi rakennettiin, asennettiin ja konfiguroitiin täyteen tuotantokäyttöön.

Kuten missä tahansa laajamittaisessa projektissa, alussa kaikki sujuu rauhallisesti ja vielä kartoitetaan vaihtoehtoja. Mutta noin puolivälissä projektia kaasua on painettava, yleinen suunnittelun lähestymistapa lukittava ja toimittajat valittava. Totta kai viime hetken säätöjä voidaan tehdä siellä missä se on turvallista, mutta rohkeat päätökset ovat avain menestykseen tällaisissa suurissa projekteissa.

Tunsin oloni nostalgiseksi, kun kävin pitkän ajan kuluttua katsomassa lopputulosta Marsio-kampuksella. Vierailun aikana sekä lukuisissa keskusteluissa toistui yksi lause kerta toisensa jälkeen: “…juuri sellainen kuin suunnittelimmekin sen olevan”.